Polska

Historia

Polska on yksi vanhimmista tunnetuista pohjoismaisista kansantansseista. Ikänsä takia sillä on monta nimeä, ja monta on tapaa tanssia polskaa. Alunperinhän, ja edelleen, sana tarkoittaa “puolalaista”.

Tällä nimellä kutsuttiin jo 1500-luvun lopun Saksassa tietyntyyppisiä kolmijakoisia sävelmiä. Länsi-Puolassa oli tuolloin tapana painottaa tahdin loppuosaa, eikä alkuosaa, kuten saksalais-böömiläisellä alueella. Ensimmäinen tunnettu selkeä masurkka on hiukan polskaakin vanhempi.

Vasa-Jagellonica-dynastian ja jatkuvien Eurooppalaisten sotien takia kulttuurivaihto Ruotsin ja Puolan välillä oli merkittävää ja sattui juuri tähän “puolalaisten tanssien” kukoistuskaudelle. Sekä suoraan että saksalaisten välityksellä masurkka ja poloneesi/polonessa opittiin tuntemaan Ruotsissa - ja sitä myöten myös Suomessa.

Yksinkertaistettuna, ja mutkat suoristaen, ruotsalais-suomalainen polska kehittyi näiden kahden tanssin kohdatessa sarabanden, joka alkujaan on Espanjalainen piiritanssi, ja jonka tunnetuin esimerkki lie La Folie, Suomessa paremmin tunnettu nimellä Lampaanpolska.

Hoveista kansanhuviksi

Lähes koko 1600-luvun ajan yläluokka tanssi polskaa, tai sen tapaista tanssia, mutta menuetin tullessa muotiin ajanluvun kääntyessä 1700-luvulle, polska hylättiin lähes kokonaan kansanhuviksi. Magnus Gustafsson sanoo, että suurin osa 1900-luvulla muistiinmerkityistä polskista juontaa alkunsa 1600- ja 1700-luvuille asti. Kappaleet ovat toki matkan varrella muuttuneet, varsinkin rytmisesti, mutta niiden melodinen perusta on usein vanha.

Aina 1700-luvun alkupuolille polskaa oli tanssittu kaksoistanssina: ensin hitaampi tasajakoinen marssi, sitten nopeampi kolmijakoinen “hyppely”, mutta kansanomaistuessaan polska nopeasti kadotti hitaan esiosansa. Norjassa tosin vielä 1900-luvun alussa saatettiin häätanssina tanssia tuollainen kaksoistanssiversio.

Läntistä perinnettä

Suomeen muodostui kaksi polska-aluetta: Pohjanmaa, Satakunta ja Keski-Suomi yhtenä, Ahvenanmaa, Varsinais-suomi ja Uusimaa toisena. Tätä idemmäksi polska ei juuri levinnyt. Merkittävinä tekijöinä polskan leviämisessä Suomeen voidaan ajatella sekä Karlskronan perustamista 1680, jolloin sinne komennettiin suuri määrä pohjanmaan laivanrakentajia ja merimiehiä, sekä Isoavihaa, jolloin 30000 suomalaista pakeni Ruotsiin ja vietti siellä vuosia maanpaossa. Ei liene aivan sattumaa, että etelä-ruotsalainen polska on samalla tavalla tasarytmistä kuin suomalainen.

Koska polska on aikanaan ollut yleisnimitys lähes kaikelle tanssille, on vaikea sanoa mitään kovin tarkkaa sen evoluutiosta Suomessa, tai muuallakaan. Hyvin todennäköistä on, että se on jo alunperin ollut paritanssi.

Rakkaan lapsen monta nimeä

Suomessa ja Ruotsissa polska lienee ylivoimaisesti suosituimpana tanssina sulauttanut itseensä myös vanhempia tansseja, kuten keski-aikaisia ketjutansseja. Suomesta esimerkiksi on ketjupolskalle monta nimeä, ja siitä tunnetaan lukuisia muistiinpanoja häiden rituaalisena osana. Tälläisiä ovat olleet mm. pitkätanssi, koko maailman polska (joka kiemurtelee läpi häätalon, pihan, talousrakennusten jne.), peräjulkka, koukkurinki, mutkarinki ja ryyppypolska. Jälkimmäisin on ajalta, jolloin viinan tarjoilu rahaa vasten oli häissä ankarasti kielletty, ja polskajono kiertäessään tuvan läpi kävi myös tarjoiluhuoneessa, jossa jokainen tanssista maksanut sai ryypyn.

Paripolskalla on hauska nimitys pohjanmaan murteella; taati, joka tarkoittaa arvokasta ja hillittyä. Tämä oli se varsinainen häiden rituaalitanssi, jonka yleensä aloitti arvokkain miesvieras morsiamen kanssa. Kahden polskan jälkeen morsian ja sulhanen tanssivat, ja taas kahden polskan jälkeen sulhanen ja arvokkain naisvieras, ja niin edelleen.

Taati eli hoijaus eli virkahyppy saattoi kestää jopa tunnin, ja se tapahtui paikallan arvokkaasti pyörien, käsiotteita ja kädenalituksia vaihdellen. Joskus tanssin aloitti morsiuspari, ja seuraavaksi mukaan liittyivät taivaankantajat, eli liinanpitäjät, eli sulhaspojat ja kaasot. Yleensä parin tuli tanssia paikallaan. Katsottiiin huonoksi tanssitaidoksi, jos siihen ei pystynyt.

Häärituaalit

Häät etenivät protokollan mukaan. Joskus paikalla oli erikseen henkilöitä, “käsihinlaittajia”, rakentamassa pareja morsiusparille tanssitettaviksi. Rituaalista vaihetta saatettiin nopeuttaa niin että morsiuspari tanssitti samalla kertaa kahta tai kolmea paria ristipiirinä. Myös vuoroaan odottavat vieraat saattoivat muodostaa tanssivien parien ympärille piirin, joka alkoi sekin liikkua musiikin tahdissa ympäri.

Piiripolska ei siis nyḱyisen käsityksen mukaan syntynyt ketjuista, vaan loogisena kehityksenä paripolskan pohjalle. Nimenomaan ristipiirissä tanssittua polskaa kutsuttiin hoijakaksi. Piiriotteessa tanssivia kutsuttiin polskapiiriksi tai joutopolskaksi.

Hoijakkaa saatettiin kutsua myös rahapolskaksi, tai raharingiksi, silloin kun sen nimenomaisena tarkoituksena oli kerätä osallistujilta rahaa morsiusparille tai soittajille.

Eteläisen Suomen polska-alueella tansittiin yleensä monimutkaisempia yhdistelmiä hoijakasta, paripolskasta ja kahden parin ristipolskasta.

Melkoista temmellystä

Kun paripolskaa tansiittiin muuten kuin häärituaalin osana, niin ilmeisesti arvokkuuskin sai jäädä, päätellen sellaisita muistiinmerkinnöistä kuin vaikkapa H.A. Reinholmin 1850 tekemä maininta “Hämäläistä”-nimisestä polskasta: “Hypätään [tanssitaan] pareittain niin että ensin hypätään päin ja sitten kierretään, mutta hyvin hiljasti eikä semmoisella melskinällä kuin polskassa muutoin on tavallista”. Reinholm myös erikseen huomauttaa, että kaikessa polskassa tulee olla rahaa taskussa ja kellonvitjat esillä kilisemässä.

Sekä Ruotsista että Suomesta on lukuisia muistiinpanoja niin polkemisesta, kuin lattiaan tai kattoon kädellä lyömisestä repriisin lopussa, kun tanssijat irrottatuvat toisistaan vaihtaakseen pyörintäsuuntaa. Ketterimmät tanssijat saattoivat jopa potkaista kattoparruja.

1800-luvun puoleenväliin mennessä hambopolskan ja hamburskan* tyyppiset nopeampitempoiset tanssit, jotka perustuivat lähinnä parin pyörintään tanssisuunnassa liikkuen, alkoivat syrjäyttää paikallaan pysyvää paripolskaa Ruotsissa. Suomessa tähän rooliin nousi polkka.

* hamburska-nimitys kattaa monta erilaista tanssia 1800-luvun kuluessa. Hiukan liioitellen voi sanoa, että lähes kaikkia uusia tansseja kutsuttiin jossain vaiheessa hampurilaiseksi, eli hamburskaksi. Suomen ruotsinkielisellä alueella se näyttää lopulta tarkoittaneen masurkan tyyppistä hyppelevää tanssia, joka tunnettiin myös “suomalaisena hambona”. Ruotsissa se vakiintui tarkoittamaan Kaakkois-Ruotsin paripolskalle tyypillistä paripyörintää.

Kansantanssina

Kansantanssissa polska on säilynyt erilaisissa polskapiireissä, sekä menuetin jälkitanssina. Paripolskana tanssitaan lähinnä hamburskaa, joskin näinä päivinä swing-polskaajat näyttävät olevan syrjäyttämässä sen. Hambon tanssiminen on myös sangen yleistä suomalaisissa kansantassipiireissä.